Synnytyksen jälkeinen masennus isällä

Voiko isäkin kokea synnytyksen jälkeistä masennusta? Tunteet vaihtelevat täydellisestä onnesta epätoivoon. Olen yhtä aikaa maailman onnellisin mies ja kuitenkin häpeän kyvyttömyyttäni vauvan kanssa.

Vauvan itkeminen saa stressihormonit pyörimään. Nyt pitäisi tehdä jotain, mutten osaa. Ei vauva kuitenkaan rauhoitu. Tarvitaan äitiä.

Parhaita hetkiä päivässä ovat yhteiset nukkumishetket, joita kuitenkin varjostaa odotus pian kuuluvasta rääkäisystä, johon isä ei osaa eikä voi vastata. Taas tarvitaan äitiä, joka tarvitsisi unta jaksaakseen.

Isän rooli on katsoa sivusta. Aina se ei ole helppoa. Olen itkenyt näiden kahden ensimmäisen isyyslomaviikon aikana useammin kuin viimeisen kymmenen vuoden aikana yhteensä – osan sentään onnen kyyneliä.

Yritän pitää asuntoamme siistinä ja käyn kaupassa. Isyyslomaa on vielä viikko jäljellä. Yritän korvata puuhasteluillani kyvyttömyyttäni rauhoittaa lastani. Samalla tunnen häpeää siitä, että olen oikeastaan onnellinen siitä, että rääkäisyjen hoito on pääsääntöisesti äidin tehtävä. Käyn laittamassa pyykit koneeseen.

Minulle kerrotaan, että tämä on normaalia. Kaisu sanoo, että olen liian empaattinen. Toivon kovasti löytäväni keinon antaa hänelle lepoa.

Rakastan Kaisua enemmän kuin mitään muuta maailmassa. Tiedän, että osoittamalla rakkauteni hänelle, voi hän rakastaa Akselia enemmän kuin ketään toista. Rakkaudesta lähtevä ajoittainen alakulo taitaa kuitenkin olla hyvä lähtökohta elämään. Olen myös lukenut ja kuullut ystäviltä, että alakulo helpottaa. Nyt jo huomaan, miten onnelliset jaksot ottavat päivästä vallan.

Pian jo pelaamme Akselin kanssa tyytyväisinä frisbeegolfia ja hän osaa kertoa, koska on nälkä ja käy pusikossa ilman rääkäisyä. Elämä on ihanaa.

VI

Lähettäkää minut Saimaalle.
             Riisukaa yltäni vaatteet, joiden työteliäs ilme
             alati tavoittelee mainosten rentoa huolettomuuta.
             Repikää kaikki kalenterit ja piilottakaa kellot.
             Sujauttakaa jalkaani varresta halkeilleet,
             värittömäksi haalistuneet kumisaappaat
             ja sitokaa päähäni huivi, joka äitini  
             nuoruudessa näki Pariisin.
Lähettäkää minut Saimaalle.
             Pakottakaa minut tarpomaan upottavissa
             sammaleissa ja kaatuiden puiden ruuduttamissa
             kangasmetsissä, joiden kirpeän makea tuoksu
             kertoo uteliaalle mielelle ikiaikaisia,
             kiellettyjä salaisuuksia.
             Kutsukaa minut alttarille, jossa uudestaan
             ja uudestaan solmitaan auringon ja veden
             humalluttava, autuaaksi tekevä liitto.
             Unohtakaa minut sateeseen, jonka
             läpinäkymättömästä seinästä yksittäisten
             pisaroiden liikettä on mahdotonta erottaa.
Lähettäkää minut Saimaalle.
             Nimittäkää minua kasvien ja eläinten nimillä.
             Avatkaa silmieni eteen koko taivaankappaleiden
             ihmeellinen liike, pilvien ääretön ilmaisuvoima
             ja kaikki sinisen sävyt.
             Kantakaa eteeni paistettuja, keitettyjä, savustettuja
             ja suolattuja kaloja, pohjoisen auringon kypsyttämiä
             marjoja ja sieniä, jotka piiloutuvat tietämättömän silmiltä.
             Pehmittäkää kireät lihakseni heittämällä kosteita,
             koivulta ja tervalta tuoksuvia löylyjä, joiden hitaasti
             sietämättömäksi muuttuva nautinto saa täyttymyksensä
             aaltojen notkeassa syleilyssä.
             Avatkaa minulle narahtava ovi paksuista hirsistä
             rakennettuun aittaan, jossa raollaan olevasta ikkunasta
             kantautuva tuulen suhina sulattaa tietoisuuteni rippeet
             osaksi veden ja yön ääniä.
Lähettäkää minut Saimaalle.

 

 

Runo on osa Saimaa-sarjaa.

Play

Sävyt III

Kun lopulta valo osuu sysitummaan
(mutta silti vielä kirkkaaseen)
        aurinkoja
                        onkin
             tuhat
ja jokaisen pohjalla makaavan kiven
yksilölliset muodot voi erottaa.
Sellaista en osannut kuvitella.

 

 

Runo on osa Sävyt-sarjaa.
Play

Sävyt II

Joskus onni on niin puhdasta, että sen olemusta voi tarkastella
kuin taiteilija, joka nostaa juuri muovaamansa teoksen jalustalle
tutkiakseen sitä tinkimättömin ja kaiken näkevin silmin.

Pitkään ajattelin, että täydellisyys syntyy sääntöjen noudattamisesta
omintakeisella, kokonaan yksilöllisellä tavalla – muutoin onni on
kuin kirjoittaisi vanhoihin kaikkien tuntemiin lauluihin uudet sanat.

Kun nyt katson onneamme, sen kaikki kliseet ovat järisyttävän tosia.

 

 

Runo on osa Sävyt-sarjaa.
Play