VI

Lähettäkää minut Saimaalle.
             Riisukaa yltäni vaatteet, joiden työteliäs ilme
             alati tavoittelee mainosten rentoa huolettomuuta.
             Repikää kaikki kalenterit ja piilottakaa kellot.

             Sujauttakaa jalkaani varresta halkeilleet,
             värittömäksi haalistuneet kumisaappaat
             ja sitokaa päähäni huivi, joka äitini  
             nuoruudessa näki Pariisin.

Lähettäkää minut Saimaalle.
             Pakottakaa minut tarpomaan upottavissa
             sammaleissa ja kaatuiden puiden ruuduttamissa
             kangasmetsissä, joiden kirpeän makea tuoksu
             kertoo uteliaalle mielelle ikiaikaisia,
             kiellettyjä salaisuuksia.

             Kutsukaa minut alttarille, jossa uudestaan
             ja uudestaan solmitaan auringon ja veden
             humalluttava, autuaaksi tekevä liitto.
             Unohtakaa minut sateeseen, jonka
             läpinäkymättömästä seinästä yksittäisten
             pisaroiden liikettä on mahdotonta erottaa.

Lähettäkää minut Saimaalle.
             Nimittäkää minua kasvien ja eläinten nimillä.
             Avatkaa silmieni eteen koko taivaankappaleiden
             ihmeellinen liike, pilvien ääretön ilmaisuvoima
             ja kaikki sinisen sävyt.

             Kantakaa eteeni paistettuja, keitettyjä, savustettuja
             ja suolattuja kaloja, pohjoisen auringon kypsyttämiä
             marjoja ja sieniä, jotka piiloutuvat tietämättömän silmiltä.
             Pehmittäkää kireät lihakseni heittämällä kosteita,
             koivulta ja tervalta tuoksuvia löylyjä, joiden hitaasti
             sietämättömäksi muuttuva nautinto saa täyttymyksensä
             aaltojen notkeassa syleilyssä.

             Avatkaa minulle narahtava ovi paksuista hirsistä
             rakennettuun aittaan, jossa raollaan olevasta ikkunasta
             kantautuva tuulen suhina sulattaa tietoisuuteni rippeet
             osaksi veden ja yön ääniä.

Lähettäkää minut Saimaalle.

 

 

Runo on osa Saimaa-sarjaa.

Play