Eroon äitiysperfektionismista

Kun tulee 38-vuotiaana raskaaksi ensimmäistä kertaa, on tilanteessa, jossa likipitäen kaiki ystävät ja tuttavat ovat jo lapsellisia. Ikätoverien lapsiluku on suurimmalla osalla jo täynnä, ja moni elää juuri ruuhkavuosien kiireisintä huippua. Siitä seuraa monenlaista. Vauvalle ei tarvitse ostaa juurikaan vaatteita, peittoja, leluja ja muita tykötarpeita, sillä on monia, jotka mielellään lahjoittavat omassa perheessä tarpeettomaksi käynyttä tavaraa. Verrattain pienituloisena perheenä olemme tästä todella kiitollisia.

Tavaran lisäksi ystäväpiirille on kertynyt paljon kokemusta. Niinpä vertaistukea vanhemmuuden haasteissa on saatavissa helposti. Sosiaalisen median ansiosta ajatusten vaihto on helppoa. Facebookissa on myös erilaisia teemaryhmiä. Minä liityin jo raskausaikana ystävien suosituksesta Imetyksen tuki ry:n ryhmään ja ahmin sen kautta tietoa imetyksestä. Lisäksi kuulun kestovaippojen ja kantovälineiden kierrätys -ryhmään. Siellä keskustellaan ihan kaikesta mahdollisesta – yllättävän vähän kestovaipoista. Ihmiset kysyvät neuvoa mitä erilaisimpiin pulmiinsa. Isossa ryhmässä on aina joku, jolla on kokemusta tai tietotaitoa. Lähtökohtaisesti tämä kaikki on hyvää. Minulla on valtava määrä tukea tarjolla. En ole yksin minkään äitiyteen liittyvän kysymyksen kanssa.

On kuitenkin melkein mahdotonta tulla äidiksi omaksumatta joitakin tässä ajassa hyvään äitiyteen liittyviä ihanteita, ja niistä syntyy salakavalasti oman pään sisälle mittari, jolla äitiyttään arvioi. Kaikki keskusteluryhmät, ystävien hyvää tarkoittavat neuvot ja sekä neuvolasta että netistä löytyvä materiaali maalaavat kuvan hyvästä äitiydestä, joka synnyttää riittämättömyyden tunteita, jos ihanteita on vaikea toteuttaa tai varsinkin, jos valitsee vapaaehtoisesti toisen tien.

Hyvä äiti imettää lastaan suositusten mukaisesti. Jos imetyksessä on ongelmia, hän hakee niihin apua ja tekee kaikkensa niiden ratkomiseksi. Meidän huushollissamme on tällä hetkellä kaksi rintapumppua, imetysapulaite ja erilaisia mahdollisimman paljon rintaa imitoivia tuttipulloja. Akseli on nyt kuukauden vanha, ja olen osittaisimettänyt häntä syntymästä asti. Olen nyt hyväksynyt sen tosiasian, että kaikista imetyksen tehostamisyrityksistä huolimatta oma maitoni ei tule riittämään. Silti aina kun lapsi syö tyytyväisenä pullosta, mietin, olenko tehnyt tarpeeksi. Imetyksen tuen ryhmää seuranneena tiedän, että olisin voinut tehdä paljon enemmän, mutta en vain yksinkertaisesti ole jaksanut. Imetysapulaitteen sain toissapäivänä, mutta se on vieläkin testaamatta. Osien desinfioimisen ja käytön opettelu univajeisen vauva-arjen keskellä vaatii ryhdistäytymistä. On pitänyt nukkua ja syödä, hetkittäin jopa vain olla. Tällaisia laminlyönneiltä tuntuvia ratkaisuja teen päivittäin.

Viime aikoina olenkin alkanut tuntea ärtymystä hyvää tarkoittavaa imetysvalistusta kohtaan. Sisäistin jo raskausaikana Itun materiaaleista, että maito kyllä riittää, jos on halua imettää. On siis melkein mahdotonta uskoa yrittäneensä tarpeeksi, kun maito ei riitä. Onneksi ystävät kertovat toisenlaisesta totuudesta. Päätin olla alistumatta häpeän tunteille ja kerroin osittaisimetyksestäni Facebookissa. Kommentteja suorastaan satoi. Minulla olikin lukuisia kohtalotovereita. Nyt olen liittynyt Facebookissa kahteen uuteen ryhmään, Korvikemutseihin ja Osittaisimettäjiin. Huomaan, etten ole ainut, joka on kokenut ahdistusta imetysvalistuksen äärellä. Onneksi tähänkin löytyi vertaistukea!

Hyvään ja vastuulliseen äitiyteen kuuluvat tietysti myös kestovaippailu ja myöhemmin luomuruoka. Valistuneimmat harrastavat myös sormiruokailua ja vessahätäviestintää. Minulla on korviketta syövä ja kertakäyttövaippoja käyttävä vauva. Joudun taloudellisista syistä palaamaan töihin heti vanhempainrahakauden päätyttyä, joten arvaan, että aikanaan tulee turvauduttua myös kaupan valmiisiin vauvanruokiin. Näillä meriiteiillä en kohoa kovin korkealle äitiysmittarissa. Ennen äidiksi tuloa en olisi uskonut, että välitän tällaisista ulkoisista ja osittain varmasti oman pääni konstruoimista paineista. Järkeni kieltää minua kiinnittämästä niihin huomiota, mutta tunteita on vaikeampi hallita. Olen tottunut työelämässä antamaan kaikkeni ja siitä palkinnoksi saamaan hyviä tuloksia. Äitiys on kuitenkin ihan toisenlainen asia. Se on ihmissuhde, ei suoritus. Tämän totuuden sisäistäminen on minulle vaikeaa.

Vanha ensisynnyttäjä joutuu hyväksymään, että suurin osa samassa tilanteessa olevista on vähintään kymmenen vuotta nuorempia ja monet nuoret taas ovat äiteinä kokeneempia. Tämä on minulle uusi kokemus. Virkaikäni ja biologinen ikäni ovat tähänastisessa elämässäni korreloineet aina hyvin. Onneksi ystäväpiirissäni on myös muita neljänkympin hujakoilla äidiksi tulleita.

Lapsen hoitoon ja äitiyteen liittyvät asiat herättävät paljon tunteita ja ihmisillä on niistä vahvoja mielipiteitä. En ole koskaan saanut Facebook-päivityksiini niin paljon kommentteja kuin nyt, kun kerron entiseen tapaani pieniä arkisia asioita arjestani, mutta arkeen kuuluukin vauva. Ihmiset haluavat kertoa omista samoihin aiheisiin liittyvistä kokemuksistaan ja ovat innokkaita neuvomaan. Hyvin usein kommentit ja neuvot alkavat sanoilla “esikoisen aikaan minäkin…” Moni useamman lapsen äiti haluaisi säästää minut niiltä sudenkuopilta, joihin itse on aikanaan kompastunut. Lapset ja tilanteet ovat kuitenkin hyvin erilaisia. Äitiys on pakko elää todeksi hetki hetkeltä ja löytää omaan perheeseen sopivat tavat toimia. Neuvot auttavat vain osittain. Juuri meidän tilannettamme ei kukaan ole meitä ennen elänyt. Jo ikäni vuoksi on todennäköistä, että Akseli on meidän ainut lapsemme. Olen huomannut, että tämäkin tosiasia laskee pisteitäni äitien rankingissa. Esikoiset ovat harjoituskappaleita, ja heikkoina hetkinäni tunnen olevani ikään kuin harjoitusäiti. Todelliset äitiyden taidot pääsevät kukoistukseensa vasta monilapsisissa perheissä.

Olen päättänyt alkaa tietoisesti taistella äitiysperfektionismia vastaan. En tarkoita, että missään mainitsemissani ihanteissa olisi mitään pahaa. Taisteluni ei ole julkista tai periaatteellista. Se on taistelua oman pään ja sydämen tasolla. Haluan oppia olemaan kiitollinen terveestä, ihanasta lapsestani ja luottamaan siihen, että olen hänelle hyvä äiti, sillä kukaan ei tunne hänen tarpeitaan paremmin kuin minä, eikä kukaan rakasta häntä yhtä paljon – paitsi tietysti hänen isänsä. Rakkaus on meidän perheemme tärkein ihanne.

1 vastaus artikkeliin “Eroon äitiysperfektionismista”

  1. Kiitos tästä! Olipa ihana lukea, että muutkin kokevat näin. Olen itsekin 39-vuotias esikoisen ja ainokaisen äiti. Tsemppiä! Olet aina lapsellesi ainoa ja paras äiti <3

Vastaa